Ohjaus: Ulla Päivikkö Esiintyjät: Vilja Haanmäki, Siiri Haatainen, Mimmi Herd, Olga Kastemaa, Nadja Leham, Ida Loukkaanhuhta, Saara Milton, Milla Mäkilä, Salli Pasanen, Helmi Räisänen, Vilma Tuomi, Sanja Väyrynen, Henni Wallius Konsepti ja liikemateriaali: työryhmä Tuotanto: Riveria tanssin koulutus, Botania, työryhmä Kuva: Henni Wallius
27.11.2022, Botania, Joensuu Suvi Baloch
On marraskuun viimeinen sunnuntai. Kyyhötän jonossa 50 metrin päässä Botanian eli Joensuun kasvitieteellisen puutarhan portilta. Pimeä on juuri laskeutunut ja ensilumi leijailee ilmassa. Jono viettää Visual Festivaalille, jossa on esillä kansainvälisiä sekä kotimaisia valo- ja äänitaideteoksia. Osa teoksista läikkyy aidatun taidealueen ulkopuolelle: monikymmenmetrinen valopatsas vaappuu taivaalla; utuinen äänimaailma porautuu villapipon läpi ja kolme eksyneen oloista valohahmoa liikkuu nykien lähiojassa. Jonomme kääntyy parvena pällistelemään outolintuja. Rituaaliin kuulu myös kaivaa esiin puhelin ja kuvata olioita, ennen kuin ne kaikkoavat katsekentästä.
Tanssia installaatioina ja veistoksina Törmään vielä useamman kerran ripeäliikkeisiin valohahmoihin taidealueen sisällä. Itse asiassa hakeudun oma-aloitteisesti olioiden äärelle, sillä olen tullut tutkailemaan paikkasidonnaista tanssiteosta ”Ruumiita Duurissa”. Kyse on Riverian tanssin perustutkinto-opiskelijoiden ulostulosta, joka on paitsi tilaustyö Botanian tarpeisiin, myös Yksin Sateessa -nykytanssifestivaalin oheisohjelmaa. Minua kiinnostaa erityisesti teoksen suhde yleisöön, tilaan, aikaan sekä taidealueen muihin teoksiin. Visual Festival on ylitsevuotavan värikäs ja taianomainen kupla muutoin pimeässä kaupungissa. Kaikki teokset on installoitu ulkoilmaan; ainoastaan kahvio on suojassa tuulelta kasvihuoneessa, jossa mittari kohoaa plussalle väenpaljouden tuottaman kehonlämmön ansiosta.
Jututan myöhemmin yhtä teoksen esiintyjistä, joka haluaa pysytellä anonyymina. Hän kertoo, että teosta on rakennettu työryhmänä, johon on kuulunut miltei kaikki ensimmäisen vuosikurssin tanssinopiskelijat. Taustalla on kytenyt ajatus kompositiosta, joka asettaa tietynlaisia tehtävämuotoisia raameja pitkäkestoiselle esitykselle. Raamit toimivat ikään kuin kiinnekohtina, joiden sisällä on kuitenkin paljon vapautta improvisoida. Esityskonseptia leimaa muun muassa leikillisyys, jota kukin esiintyjä on voinut kehitellä itselleen mielekkääseen suuntaan. Leikin teema näkyy niin mekaanisessa liikekielessä, personaalisissa rooleissa, yllättäviin tilanteisiin ajautumisena ja etäisyyksien pallotteluna. Esiintyjän mukaan lapset lähestyivät teosta myös piiloleikin kautta. Tuntuu, että teos lainaa niin paljon klovneriasta, fyysisestä teatterista ja esitystaiteesta, että sitä on vaikea nähdä tarkkarajaisesti tanssina.
Esiintyjillä on päällään mustat hupparit ja verkkarit, joihin on kiinnitetty neonvaloketjua. Ketjusta muodostuu tikku-ukkomainen ruumiinranka. Mielessäni vilisee salamannopeita assosiaatioita kuten luuranko, piparkakku-ukko ja Ampfelmann (berliiniläinen liikennevalohahmo). Riippuen katsomisetäisyydestä esiintyjistä ei välillä näe muuta kuin valot. Teosta voi myös katsoa eri puolilta ikään kuin elävää veistosta. Taidealueella on pieni lampi, jonka taakse hahmot kipuavat. Valohahmojen koheltamista on hauska kuikuilla lammen yli sen vastapuolelle ripustetun ”Wavescope”-työn läpi. Kyseinen teos on slovenialaisen Janez Grošeljin käsialaa ja koostuu useista peräkkäisistä epäsymmetrisistä ympyröistä, jotka sykkivät valoa syklisessä rytmissä. Leikin valotaiteilijaa: otan kuvan, jossa renkaat piirtävät ilmaan hämähäkin verkon, joka havittelee peukaloisiksi kutistuneita tanssijoita.
Tanssia ylirajaisissa tiloissa Itse koin kutkuttavana sen, että teosta ei edes pysty kokemaan samalla tavoin kuin ns. mustaan laatikkoon sijoittuvaa tanssiteosta. Sillä ei ole selkeää alkua ja loppua. Siten teoskuvauksessa käytetty ilmaisu ”pyrähdys” onkin osuva, sillä se tuntuu tekevän näkyväksi teoksen hetkellisen luonteen. Pystyn todistamaan vain muutamia niistä tilanteista, joita ”Ruumiita Duurissa” kutsuu esiin raamitetun liikeimprovisaation keinoin neljän festivaalipäivän aikana. Katsojakokemukset ovat mitä erilaisempia paitsi teoksen keston takia, myös siksi, ettei yleisö istu passiivisesti paikallaan vaan vaeltaa pitkin poikin taidealuetta. Tanssiteoksella on kuitenkin muutamia tilallisia erivapauksia; se pääsee niin jonottajien luo, taidealueelle kuin myös Botanian suljettuihin välitiloihin, joista yleisöillä on näköyhteys hahmojen touhuihin.
Ohimennen vilkaisen erään festivaalivieraan järjestelmäkameraan. Valohahmot pikselöityvät digitaiteeksi kameran näytöllä. Erikoinen tapa tuottaa animaatiota! Jututtamani esiintyjä kertoo, että teoksen tilallista dynamiikkaa on ohjannut tarve hakeutua yleisön näköpiiriin. Esiintyminen vaatii siis tilannetajua ja väkimassan virtaamiin reagoimista. Teos – ja festivaali kokonaisuudessaan – on itselleni vahvasti paitsi visuaalinen, myös äänellinen ja kehollinen kokemus. Mykkäelokuvien mimiikkaa tapaileva ”Ruumiita Duurissa” soluttautuu mutkitta festivaalin vaihtuviin äänimaisemiin. Keskeisin kehollinen triggeri tulee kuitenkin teoksen ulkopuolelta, sen esityskontekstista: sormet, posket ja varpaat kohmettuvat talvisesta viimasta. Botanian pihalla on pakko liikuskella, jotta kylmyyden koristavalle taiteelle altistuminen olisi siedettävää.
Tanssia Outokummussa ”Ruumiita Duurissa” -teoksen esiintyjät olivat Pohjois-Karjalan koulutusyhtymä Riverian opiskelijoita Outokummusta. Kaksivuotisen tanssijan perustutkintoon tähtäävään koulutukseen haetaan yhteishaun kautta, joka aukeaa seuraavan kerran keväällä 2023. Koulutusohjelma eroaa muista Suomessa tarjottavista tanssijan perustutkinto-ohjelmista siinä, että se painottuu vahvasti nykytanssiin. Pohjois-Karjalassa ammatillisia tanssin opintoja voi suorittaa myös Savonia ammattikorkeakoulussa (tanssinopettajan koulutusohjelma) sekä Itä-Suomen Liikuntaopistossa (tanssin ja somatiikan koulutus).
Jututtamani esiintyjä on pitänyt Outokummun annista. Hän kertoo, että opetuksen paletti on hyvin monipuolinen ja opiskelijayhteisö tiivis. Monet opiskelijat tulevat Pohjois-Karjalan ulkopuolelta ja jakavat kiinnostuksen luovan liikkeen tutkailuun, mikä hioo porukkaa yhteen. Pieni paikkakunta antaa myös rauhaa keskittyä liikkeen tutkimiseen, tanssija pohtii. Työelämäopintoja on jonkin verran ja koronan jälkeen vaihto-opinnotkin ovat taas mahdollisia. Normipäivä koulussa alkaa aamutunnilla, joka on usein joogaa, pilatesta tai kehonpainoharjoittelua. Iltapäivällä on toinen tanssitunti. Vakituisten opettajien lisäksi opetusta antaa myös useampi vieraileva tanssitaiteilija ja/tai tanssinopettaja, joista osa tulee ulkomailta asti. Erilaiset esiintyjätyön käytäntöä harjoittavat projektit, kuten ”Ruumiita Duurissa” -teos, ovat myös keskeinen osa Outokummun erityislaatuista tanssin koulutusta.