Koreografi: Lindon Shimizu Esiintyjä: Tuija Lappalainen Skenografi: Tuomas Hämärä Tuotanto: Itä-Suomen tanssin aluekeskus, työryhmä Kuva: Pasi Räsämäki 12.11.2022, Näyttämö, Joensuu Aino Vartiainen Kävimme katsomassa LindonShimizun teoksen Birongitai, kahden nykytanssin ammattilaiskentän ulkopuolelta tulevan ystäväni, Niinan ja Christianin kanssa, ajatuksena tallentaa heidän kokemuksiaan teoksesta kirjalliseen muotoon. Keskustelumme kääntyi teoksen lisäksi käsittelemäännykytanssia taiteenlajina yleensä, myöskin ajoittaista vaikeuden ja ulkopuolisuuden kokemusta, joka sen katsomisen parissa toisinaansyntyy. Värinää, hämmennystä ja twerkkaavia avaruusolioita -Halusin tulla avoimin mielin, vähän niin kuin sillä ajatuksella ettei tarvitseyrittää ymmärtää mitään, Niina sanoo näyttämön eteisaulassa. Christian nyökyttelee vieressä. Molempien viimeisimmästä altistumisesta tanssitaiteelle on aikaa ja Christianin katsomiskerrat on muutenkin laskettavissa yhden käden sormilla. Niina on harrastanut nykytanssia läpi lapsuus- ja nuoruusikänsä, viime vuosina sen pariin hakeutuminen katsojan roolissa on kuitenkin jäänyt vähemmälle. Yhdeksi syyksi tälle hän mainitsee esitystilanteiden arvaamattomuuden. - Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja joudunko itse osaksi teosta, yksin en mielelläni tule katsomaan, mutta kiva olla pitkästä aikaa asian äärellä. Birongitai oliuseita aisteja kutitteleva,intiimikin kohtaus, jossa yleisö oli aseteltu istumaan esiintyjän ympärille tärisevälle lattialle.Niinassa vahvat elementit, kuten yllättäen tärisemään alkanut lattia ja kovat äänet aiheuttivataluksi hämmennystä, mieli harhaili esiintyjän suusta tippuvien kuulien, niiden mahdollisen nielemisriskinsekä tärinän aiheuttaman fyysisen huonovointisuuden maastoissa.Alussa huomion vei lattialla poukkoileva vesipullo, jonka katsominen kiinnosti liikkujaa enemmän. -Olisellainen olo että pitäisiehkä katsoa esiintyjää vesipullon sijaan. Tärinän myötä leviävän sahanpurukasan valuminen hiljalleen pitkin lattiaa ja illan tähdeksi muodostuneen tanssivan vesipullon seuraaminen kiinnosti myös Christiania. Hänkoki teoksen vahvastivisuaallisena ja nauttitilasta jonka teos jätti mielikuvitukselle. - Kun spottivalo osui esiintyjään,mieleen tulitodentuntuinenscifikohtaus, jossa ulkoavaruuden asukkiabduktoi ihmiskehon. Se oli hieno. Mielikuvaa tuki myös esiintyjän eriskummallinen puheen aksentti. Teoksen edetessä loppua kohti sen seuraamisesta tuli Niinalle helpompaa, hän kertoo ikään kuin lämmenneensä katsomiseen “alkushokin” jälkeen. -Liikekieli oli ihanalla tavalla jotenkin likaista, irstasta ja rumaa, samalla ei ollenkaan. Tuli mieleen joku omituisen koominen twerkshow.
Haasteista huolimatta kokemisen arvoista Keskustelumme siirtyi teoksesta pyörimään nykytanssin katsomiskokemuksen ympärillä laajemmin. Molempien mietteistä saan sen kuvan, että tanssitaiteen pariin eisen vierauden ja pienen kentän vuoksi aina ihan löydä tai ole helppo tulla. Esimerkiksi sosiaalinen tilanne esitystilanteiden yhteydessäkoetaan välillähaastavana.Aktiivisten tanssitaiteen parissa hääräävienihmisten tiiviin piirinkeskelle ulkopuolisena tupsahtaminen on jännittävää. Pienen kaupungin, pienen näyttämötilan aulaan pakkautuneessa kahvikuppejaan pitelevässä ihmisjoukossa suurinosavaikuttaa tuntevan toisensa. -Se on aina vähän kun jonnekkin salakerhoon tulisi, Niina toteaa. Myös yleisön roolin häilyvyys puhututtaa. –Minulle nykytanssiesityksissä on aina olemassa se riski, että joutuu itse jotenkin osaksi teosta, tai jollain toisella tavalla huomion kohteeksi. Niina sanoo ja Christianin mietteet pyörivät samoilla suunnilla. -Kyllä minäkin siinä mietin sellaista, että mitäköhän teen jos esiintyjä ottaa kontaktia?Vaikka katsoo silmiin, katsonko takaisin vai muualle? Ja seuraavatko muut katsojat silloin minun reaktioitani? Niina tuumii, että muistavatko ammatikseen esiintyvät taiteiljat ottaa aina huomioon esimerkiksi sosiaalisesti arat katsojat. -Tosin sellaisiin esityksiin menen kevein mielin,joissa selkeästi kerrotaan katsojan rooli ja mahdolliset vaihtoehdot osallistumisen ja osallistumatta jättämisen kannalta. Sosiaalisen tilanteen jännittävyyden lisäksi,joskus teostenytimen ja merkitysten ymmärtämisen haaste arveluttaa.Siinä missä ChristianBirongitain kohdalla nautti tilasta jonka esitys jätti kuvittelulle, Niina mainitsee kaipaavansa usein selkeämpiä sisältöjä -Voiko tanssin katsomiseen jotenkin harjaantua? Hän kysyy. -Mitä ajatuksiasitä paremmin ymmärtävien päässä liikkuu? Minkälaisia merkityksiä ihmiset luovat tapahtumille? Christian kertoo vielä aprikoivansatanssia katsoessaan usein taitoa ja sen merkitystä. -Ei sillä että joku tietynlainen taituruus olisi itseisarvoista, vaan ihan puhtaasti siitä mielenkiinnosta että mitä jonkinlainen tietty tapa liikkua vaatii tanssijalta. Niina komppaa. -Vaikka nykytanssin katsominen on toisinaan haastavaa, niin nautin kuitenkin monin tavointaitavien liikkujien katsomisesta. Ihmiskehon eriskummallisuus ja sen mahdollisuudet tuottaa kaikenlaista liikettä on minulle nykytanssin katsomisen anti. Kaikesta huolimatta, ja tanssin katsomisen ajoittaisesta haasteellisuudesta riippumatta molemmat sanovat jatkossakin luultavasti hakeutuvansa tanssitaiteen pariin. -Hyvä että lähdin, kynnysmennä uudestaan on taas ihan vähän matalampi. Toteaa Christian. Niina myötäilee. -Tulen toistekkin.